Sound Factory live: Irtaimisto & Monika

Lauantaina 9.12. on jälleen luvassa pienen tauon jälkeen loistavaa elävää musiikkia Sound Factoryssa. Tällä kertaa kaksi paikallista bändiä vastaa musiikista. Bändit ovat Monika ja Irtaimisto.

IRTAIMISTO

Kajaanilainen rock yhtye ”Irtaimisto”. Bändin settilista koostuu yhtyeen omasta tuotannosta.

Irtaimisto on nelihenkinen yhtye Kajaanista. Yhtye ei halua liikaa sitoutua vain yhteen tyyliin, vaan tekee sitä, mikä tietyllä hetkellä on omaan mieleen. Irtaimiston live-esiintymiset ovat energisiä ja täynnä monipuolisuutta. Tanssijalkakin saattaa silloin olla herkillä.

Yhtyeeseen kuuluu rumpali Ville Savolainen, laulaja-kitaristi Lauri Karresmaa, kitaristi Joel Jäntti sekä basisti Oona Tolonen.

Irtaimisto on todella dynaaminen porukka ja tekee asiat hyvällä meiningillä. Vaikka kappaleiden sävellys ja sanoitus vastuu on suureksi osaksi Villellä ja Laurilla, kulkevat kaikki ideat ja ehdotukset kuitenkin kaikkien kautta ennen toteuttamista.

Irtaimiston äskettäin julkaistu debyyttisingle Joen Varrella on saanut todella hyvän vastaanoton.

MONIKA

Monika on kajaanilaisbändi joka soittaa vaihtoehtorokkia. Tyyli yltää pop musiikista äärimetalliin. Yhteen kokoonpanoon kuuluu Aaro Toivari (kitara) Atro Aunesluoma (rummut) Miro Jyrinki (basso) ja Jesse Oikarinen (laulu) Yhtyeen live esiintyminen on energistä ja musiikki erillaista studio äänityksiin verratavissa. Yhtyeen biisit kertovat erillaisista maailman katsomuksista, mieliala häiriöistä, uskonnoista ja ihmisten elämästä. Musiikki voi olla synkkää, mutta silti ilahduttavaa.

Bändit jäsenet vaikuttavat muuallakin. Aaro Toivari kuuluu Keskipiste nimiseen kollektiiviin. Atro Aunesluomalla on toinen bändi nimeltä DaysWithin. Miro Jyrinki soittaa ”bile bändeissä”. Jesse Oikarinen on tehnyt runokeikkoja ja tekee sooloprojektia ”Roskit” nimellä (mukana ollut Mico Jyrinki)

Alustava aikataulu ja soittoajat:

21.00 Ovet avataan
22.00 Monika (live)
23.00 Irtaimisto (live)
01.00 Ravintola suljetaan

Ikäraja keikalle 18 vuotta.

Livekeikoille suosittelemme korvatulppia, koska äänenpaine ylittää 85 dBA (SPL).

Liput ovelta 8 € kpl. Maksu käteisellä ja mieluiten tasarahalla.

Pidätämme oikeuden muutoksiin.

https://www.facebook.com/events/1585844248824961